
Pinja
Yhdenmukaistimme suunnittelujärjestelmämme vastaamaan asiakkaan ympäristöjä.
Vahvan tuloksen takana myös tehokkaat työkalut
Pinja (entinen Protacon Group) on johtava toimija valikoiduissa teollisuuden ohjelmistotuotteissa sekä merkittävä teollisten järjestelmäratkaisujen ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen kumppani. Pinjalla työskentelee Suomessa lähes 500 henkilöä, jotka palvelevat johtavia teollisuus- ja yritysasiakkaita sekä kansainvälisiä organisaatioita 30 eri maassa.
Ripeästi kasvava monialainen suunnittelukonserni Pinja on käyttänyt CADMATIC Electricalia rakennussähkösuunnitteluun jo 2000-luvun alkupuolelta. Muutama vuosi sitten CADMATIC Electrical otettiin käyttöön myös teollisuussähkö- ja automaatiosuunnittelussa. Päätöksen takana oli kaksi asiaa. ”Meillä oli jo hyvää kokemusta CADMATIC Electricalista. Ja halusimme yhdenmukaistaa suunnittelujärjestelmämme vastaamaan asiakkaan ympäristöjä”, tiivistää Kari Pellinen.

Pinja tarjoaa korkeatasoisia asiantuntijapalveluita valikoiduille toimialoille usean sadan suunnittelijan voimin sekä Suomessa että kansainvälisille asiakkaille. Yhtiön toiminnan periaatteisiin kuuluu kasvaa, uusiutua ja olla muita nopeampi. Keskeinen osa uusiutumista on osaamisen kehittäminen. ”Koulutamme jatkuvasti uusia CADMATIC-osaajia, mistä hyötyvät samalla myös CADMATICia käyttävät asiakkaamme. CADMATIC-ohjelmistot on osa Protaconia, ja sillä tulee olemaan vahva asema yhtiössä myös jatkossa”, sanoo Kari Pellinen.
Tutustu tarkemmin CADMATIC Electricaliin Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä