Borås Elkonsult

Suunnittelemme sähkötekniikkaa, valaistusta, tele- ja turvajärjestelmiä. CADMATIC on ihanteellinen työkalu näihin kaikkiin.

Yhdessä asiakkaan kanssa – yhdessä CADMATICin kanssa

Borås Elkonsultin asiantuntija Tobias Lindén on tyytyväinen. Hän on löytänyt tehokkaan tavan kehittää sähkösuunnittelun menetelmiä asiakkaidensa kanssa. ”Meillä ei ole tavoitteena kasvaa nopeasti, tai välttämättä ollenkaan. Me vain haluamme olla asiakkaidemme kumppaneita, ja kehittyä ja oppia uusia asioita heidän kanssaan”, Lindén sanoo.

”CADMATIC Electrical on juuri oikea työkalu tähän tarkoitukseen”, Lindén painottaa. ”Me suunnittelemme sähkötekniikkaa, valaistusta, tele- ja turvajärjestelmiä. CADMATIC on ihanteellinen työkalu näihin kaikkiin.”

Lindén kertoo, että heidän neljän asiantuntijan muodostama yrityksensä on kokeillut muitakin suunnitteluohjelmia, mutta ilman menestystä. ”Esimerkiksi hinnoittelumalli on ollut pielessä”, sanoo Lindén. ”Emme halua maksaa joka vuosi uusista ominaisuuksista, joita emme tarvitse. Etenkin kun CADMATIC Electrical on jo nykyisellään ketterä ja joustava työkalu.”

Lindén virnistää kertoessaan, miten hauskaa CADMATIC Electricalilla työskentely on. ”Suunnittelu on todella mukavaa. CADMATIC Electricalissa on 2D- ja 3D-ominaisuudet samassa, kätevässä paketissa. Olemme korvanneet kaksi erillisohjelmaa CADMATIC Electricalin sisäänrakennetuilla toiminnoilla. Sen 3D-mallinnus ja tasojen käsittely toimivat niin hyvin, että muita ohjelmia ei tarvita."

CADMATIC Electrical on jo osoittanut tehonsa eri kokoisissa projekteissa. ”Ensi syksynä käynnistämme todella ison projektin erään asuntorakentajan kanssa. Katsotaan, miten se sujuu. Olen todella innoissani”, tunnustaa Tobias Lindén.

Tutustu tarkemmin CADMATIC Electricaliin Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme pitävät sinut ajan tasalla mm. ohjelmistojemme uusimmista kehitysaskeleista, uutisista, tapahtumista, asiakkaiden menestystarinoista, webinaareista ja ohjelmistojen kokeilumahdollisuuksista. Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme.

Tilaa uutiskirje

Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa. Jos haluat lisätietoja uutiskirjeen peruuttamisesta, tietosuojakäytännöistämme ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojaamaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, tutustu Tietosuojakäytäntöön