CADMATIC Bulidingilla työskentely säästää aikaa ja resursseja. Haluatko sinäkin työskennellä entistä tehokkaammin?

AsiloPlan Oy

CADMATIC Building on erinomainen työkalu, jolla myös detaljisuunnittelu on nopeaa.

”CADMATIC Building on erinomainen työkalu, jolla saamme nopeasti rakennuksen seinärakenteet pystyyn. Myös detaljisuunnittelu on nopeaa, koska ohjelmassa on kaikki olennainen helposti saatavilla." 

Tampereen kupeessa Ylöjärvellä on tehty keväällä 2021 pitkää päivää. Vuodesta 2008 toiminut rakenne- ja rakennussuunnittelua tarjoava Asiloplan on historiansa aikana mainostanut kaksi kertaa, ja tilauskirjat ovat silti pysyneet täynnä. Paitsi viime vuonna tuli koronan vuoksi pieni notkahdus.

”Huolestuimme hetkeksi, ja tuli otettua sisään kaikenlaista projektia, myös pieniä remonttikohteita. Mutta kun markkinoilla huomattiin, että nyt onkin hyvä rakentaa, kun raha on halpaa ja tekijöitä riittää, niin meillähän räjähti homma käsiin”, kertoo AsiloPlanin toimitusjohtaja Mika Ilosalo.

AsiloPlanin suunnitteluasiakkaita normaalitilanteessa ovat elementtitehtaat, valmistava rakennussektori ja myös perustajaurakoitsijat. 

”Puurakentamisen kasvu näkyy vahvana. 95 % meidän suunnitteluhankkeistamme on puukohteita. Myös kasvava kiinnostus hirsirakentamiseen on näkynyt suunnittelupöydillä”, Ilosalo sanoo.

AsiloPlanin hyvä maine perustuu Ilosalon mukaan kahteen asiaan.

”Me teemme tasalaatuisia suunnitteluratkaisuja, joissa on otettu rakennuskustannukset huomioon. Se riittää, ja puskaradio hoitaa loput”, toteaa Ilosalo.

”CADMATIC Building on erinomainen työkalu, jolla saamme nopeasti rakennuksen seinärakenteet pystyyn. Myös detaljisuunnittelu on nopeaa, koska ohjelmassa on kaikki olennainen helposti saatavilla.”

CADMATIC Building on tuttu työkalu pitkältä ajalta

”Pelkästään jo se, että asiakastuki palvelee suomeksi, on näinä päivinä iso asia, vaikkei sinne joutuisikaan usein soittamaan. Me olemme tehneet suunnittelun tehostamiseksi ohjelmaan kirjastoja, joita hyödynnämme uusissa projekteissa. Niiden avulla myös oman työn kustannustehokkuus on kunnossa, asiakasratkaisujen lisäksi”, Mika Ilosalo kertoo.

Entä mistä tuntee hyvän rakennesuunnittelijan? Kysymys naurattaa Ilosaloa. Hetken mietittyään hän suostuu sanomaan, että yksi tärkeä ominaisuus on kaikkeen mukautuva mieli.

”Täytyy pystyä katsomaan oman laatikkonsa ulkopuolelle”, Ilosalo arvioi. ”Sopivasti luova, mutta toisaalta täytyy muistaa, että talossa on neljä seinää ja katto. Joskus ehkä jotain muuta, mutta niistä lähdetään. Hyvä rakennesuunnittelija on realisti.”

www.asiloplan.fi/ 

Tutustu myös

CADMATIC Building Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä