CADS is now CADMATIC - mitä se tarkoittaa CADS-käyttäjälle ja mikä CADSissä muuttuu?

CADS-ohjelmistot muuttuvat CADMATIC-tuotteiksi. Muutos ei vaikuta ohjelmistojen toimintaan.

Posted on December 06, 2019

Kesällä 2019 tapahtuneen yrityskaupan johdosta (kts. Cadmatic on ostanut Kymdata Oy:n) CADS-ohjelmistot siirtyvät CADMATIC-tuotenimen alle. Ohjelmistojen kehitystyö ja niihin liittyvät palvelut, esimerkiksi tukipalvelut, jatkuvat kuitenkin entiseen tapaan. Muutos ei siis vaadi loppukäyttäjältä mitään erityistoimenpiteitä, eikä myöskään vaikuta ohjelmistojen toimintaan. Työskentelyä ohjelmistoilla voi jatkaa muutosten jälkeen normaaliin tapaan.

Ohjelmistojen muutokset ovat lähinnä visuaalisia. Myöhemmässä vaiheessa kuitenkin myös esimerkiksi asennuskansiot muuttuvat, mutta tämäkään muutos ei vaikuta loppukäyttäjän toimintaan, vaan asennusohjelmat hoitavat tämän asian automaattisesti. Ohjelmistomuutosten lisäksi tulee muutoksia myös versioiden ja revisioiden julkaisuaikatauluihin ja julkaisujen nimeämiseen. Muutokset näkyvät ohjelmistoissa porrastetusti alla esitetyn aikataulun mukaisesti.

STEP 1: Tammikuu 2020

Tammikuussa 2020 julkaistaan uudet 18-version revisiot kaikista CADS-tuotteista. Näissä revisioissa CADS-tuotteiden nimet muuttuvat CADMATIC-tuotenimiksi. Muutokset näkyvät logoissa ja ohjelmistossa olevissa tuotenimissä. Näitä löytyy esimerkiksi sovellusten asennusohjelmista, sovelluksen käynnistyksestä, aloitussivulta, sovellusten käyttöliittymistä sekä ohjeista. Tammikuussa 2020 julkaistavat muutokset ovat siis täysin visuaalisia muutoksia.

Tammikuun revisioissa julkaisujen nimet noudattavat perinteistä CADS-tapaa, eli revisionumerot ovat muotoa 18.0.xx.

Tammikuun revisioista alkaen myös tiedostojen digitaalinen allekirjoitus vaihtuu CADMATIC-sertifikaatin mukaiseksi. Käytännössä tämä muutos näkyy esimerkiksi asennuspakettien julkaisijan nimessä. Aiemmin julkaisijana oli Kymdata, jatkossa Cadmatic.

CADS-tuotenimet muuttuvat CADMATIC-tuotenimiksi:

Vanha tuotenimi   Uusi tuotenimi
CADS (perusohjelma)     CADMATIC Draw
CADS Viewer CADMATIC Drawing Viewer
CADS License Server  CADMATIC License Server
CADS DM CADMATIC DM
CADS Rasta  CADMATIC Rasta
CADS Electric CADMATIC Electrical
CADS Hepac  CADMATIC HVAC
CADS House  CADMATIC Building
CADS Mechanic  CADMATIC Mechanic
CADS Profile CADMATIC Profile
CADS GeoXY CADMATIC GeoXY
CADS PI  CADMATIC PI
CADS Ref CADMATIC Ref

CADS Electric- ja CADS Hepac -tuotteiden alisovellusten nimien muutos:

Vanha tuotenimi  Uusi tuotenimi
Electric Tasopiirustukset Electrical Layout
Electric Piirikaaviot Electrical Schematics
Electric Keskuskaaviot Electrical Distribution Board
Electric Keskuslayout Electrical Cabinet Layout
Hepac Automaatio  HVAC Schematics
Hepac Kaaviot  HVAC Diagrams
Hepac Tasot/Kanava HVAC Layout, Ventilation
Hepac Tasot/Putki   HVAC Layout, Piping

Tuotekirjastojen nimet muuttuvat seuraavasti:

Vanha tuotenimi Uusi tuotenimi
Hepac Kaivokuvat  HVAC, Chamber Diagrams
House Tuotekirjastot Building, Product Libraries

STEP 2: Toukokuu 2020

Toukokuussa 2020 siirrytään CADS-ohjelmistojen osalta samaan julkaisusykliin Cadmaticin muiden tuotteiden kanssa. Tällöin myös ohjelmistojen julkaisunimet muuttuvat noudattamaan Cadmaticin nimeämiskäytäntöjä.

Toukokuusta 2020 alkaen CADS-ohjelmistoista tehdään julkaisu 3 kertaa vuodessa (eli julkaisuväli on noin 4 kuukautta). Julkaisut nimetään vuosiluvun ja julkaisunumeron mukaan. Julkaisunumero on muotoa T1, T2 tai T3, riippuen mistä kuluvan vuoden julkaisusta on kyse. Toukokuun julkaisunimi tulee siis olemaan esimerkiksi CADMATIC Electrical 2020 T2 ja syksyn 2020 julkaisu CADMATIC Electrical 2020 T3.

Näiden em. virallisten julkaisujen välissä voidaan tarvittaessa tehdä revisiojulkaisuja (Esim. CADMATIC Electrical 2020 T2 R1), mikäli on tarvetta julkaista uusia ominaisuuksia nopeammalla aikataululla kuin tuo 4 kuukautta. Ja luonnollisesti myös Patch-julkaisuja tehdään virallisten julkaisujen välillä tarpeen mukaan kuten aiemminkin. Erona revision ja Patchin välillä on, että Patch sisältää aina vain korjauksia viralliseen version toiminnallisuuteen, ei siis lainkaan uusia tai muuttuneita ominaisuuksia.

STEP 3: Tammikuu 2021

Aiemmin syksylle 2020 suunnitellun CADS 19 -version julkaisuaikataulua viivästytetään muutamalla kuukaudella tammikuulle 2021. Version nimi ei enää ole CADS 19, vaan versionimen suhteen noudatetaan STEP 2 -kohdassa esiteltyä nimeämiskäytäntöä. Seuraavan uuden version nimi on siis esim. CADMATIC Electrical 2021 T1. 

Tammikuusta 2021 eteenpäin ohjelmistoista julkaistaan uusi versio kerran vuodessa, aina tammikuussa. Versio on siis jatkossa tunnistettavissa vuosiluvusta. Uusi versio eroaa muista vuoden aikana tehdyistä julkaisuista siten, että se asentuu omana erillisenä ohjelmistona ja eri kansioon käyttäjän koneeseen. Aiemmat, eli edellisten vuosien versiot säilyvät koneella ja ovat edelleen käytettävissä kuten on aiemminkin versioiden suhteen ollut. Uudessa versiossa myös kuvatiedoston (drw) formaatti voi muuttua, kuten aiemminkin on useimmiten tapahtunut uuden version tapauksessa. Version sisällä, eli vuoden muissa julkaisuissa, tiedostoformaatti ei koskaan muutu.
 


Lue lisää

CAD-suunnitteluohjelmien joustavat lisenssit tuovat yritykselle jopa satojentuhansien säästöt

Eikö tieto kulje ohjelmistojen välissä? Hukkaat aikaa ja rahaa

Liian kiire suunnitella älykkäästi? – Cadmatic haastaa vanhat toimintatavat