Vanhaan meininkiin en enää palaa

« Kaikki Blogit

Timo Riisiö

Julkaistu April 16, 2019

”Mieluummin otan verokirjan omaan käyttöön kuin palaan aiempiin menettelyihin, ja hukkaan saavuttamani hyödyn.” Tämän ja muutaman muunkin tiukan kommentin sain, kun pohdin yhdessä suunnittelijaryhmän kanssa suunnittelutyökalujen vaihtokynnystä. Ehdotin, että haemme käänteisesti perusteluja vaihdolle ja etsimme vastausta kysymykseen: ”Olisinko valmis palaamaan aiemmin käyttämiini menetelmiin ja välineisiin?”

Ohjelmistotalossa työskentelevänä työkalutoimittajana en pidä pahimpana kilpailijana toisia ohjelmistotoimittajia, vaan monille asiakkaille vakiintuneita monimutkaisia ja usein valitettavan tehottomia toimintamalleja.

Kunnioita omaa työtäsi

Ymmärrän hyvin, että cad-ohjelmiston rooli asiakkaan liiketoiminnassa vaihtelee suuresti. Jotkut tekevät pieniä korjauksia toisten tekemiin suunnitelmiin, jotkut puolestaan suunnittelutyötä satojen miljoonien eurojen projekteihin. Projektin koko ei voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka hyvin perehdymme työvälineisiimme. Mutta olipa työsuorite iso tai pieni, kannattaisiko meidän kuitenkin kunnioittaa omaa tekemistämme, arvostaa mielenrauhaamme ja uhrata hetki aikaa sen pohtimiseen, kuinka työkaluja käytämme. Meidän suunnitelmiemme pohjaltahan tuotanto käynnistyy ja kohteet lopulta valmistuvat.

Uuden oppiminen ei aina ole helppoa. Kun on löytänyt yhden tavan, jolla työn saa edes jotenkin tehtyä, sitä seuraavan helpotuksen tunteen jälkeen tämä menetelmä betonoidaan, ja siitä poisoppiminen muuttuu mahdottomaksi. Ikävä kyllä onnistumisen elämys hälvenee toistojen myötä, poistuu lopulta kokonaan ja tilalle tulee se tuttu tuskainen olo, että kuinka tämä voi olla näin vaikeaa?

Uusia polkuja A:sta B:hen?

Haastavassa suunnitteluympäristössä, jossa suuri osa meistä työskentelee, monet kokonaisuudet ovat vaikeita jo itsessään. Mutta me voimme tarjota sinulle ison avun avaamalla käyttöösi sopivia koulutuspolkuja.  Nämä polut ovat järkeenkäypiä ja helposti hallittavia, ja niiden avulla näet uudella tavalla tekemisen välittömät hyödyt. Emme tee aiemmin hankkimaasi osaamista tarpeettomaksi, vaan rakennamme sen päälle uudet polut, jotka tuovat pisteen A lähemmäksi pistettä B. Näin voit löytää uudelleen sen tunteen, miltä onnistuminen ja sujuvuus tuntuivat.

Tuottavuus on tulonmuodostuksen tekijä, joka kertoo mitä saamme aikaan sovitussa ajassa. Yksinkertaistaen: kun saat enemmän aikaan vähemmässä ajassa ja pienemmällä panoksella, olet tuottavampi kuin aiemmin. Entä jos tuottavuutta voisi lähestyä kovan kiireen ja pitkien työpäivien sijasta toimintatapojen tarkastelun kautta? Pitkät päivät ja ylenpalttinen kiirehän eivät välttämättä kerro tehokkuudesta mitään?

Toistanko vanhoja virheitäni?

Suunnittelu sisältää prosessina paljon muutoksia, miten hallitsen muutosten teon?  Automatisoidut toiminnot vähentävät virheitä, mutta kuinka paljon toistuvasti korjailen omia virheitäni eli teen saman työn useampaan kertaan? Entä kuinka paljon aikaa menee erilaisten raporttien, luetteloiden ja tilauslomakkeiden tekemiseen, vai saanko ne helposti jo tuottamastani suunnittelutiedosta ohjelmiston automatiikan avustamana?

Perusteltuja kysymyksiä, joita kannattaa miettiä hetki.

Lopuksi: Suomella on maailmanennätys kännyköissä, Aku Ankoissa ja internetin käytössä, mutta myös kerätyssä kansanperinteessä ja sananlaskujen määrässä. Tässä yksi vanha sananlasku Käkisalmen pitäjästä. Toimikoon se perusteluna osaamisen hankkimiselle ja toiminnan kehittämiselle!

Hullu paljo työtä tekkyö, elliehä se viisas vähemmälläki.