Mitä kilpailuetuja ja erottautumistekijöitä voimme yhdessä tuottaa?

« Kaikki Blogit

Timo Riisiö

Julkaistu June 11, 2021

Ajankohta pohdiskelulle on mitä sopivin, valmistuvat insinööriopiskelijat ovat siirtymässä tai osin jo siirtyneetkin työelämään soveltamaan aiemmin opittua käytäntöön ja samalla kokemuksen karttuessa kasvamaan täysiverisiksi ammattilaisiksi toimialoilleen. Osalle työpaikka on jo pidemmältä ajalta tuttu kesätöiden ja mahdollisesti opinnäytetyönkin kautta, osalle taas tutustuttavaa riittää enemmän, alkaen uusista työkavereista.

Mutta kuka valitsi ja kenet ja millä perusteella? Kuinka paljon oli järjestelmällisesti rakennettua ja mihin on voinut ja jatkossa voi itse aidosti vaikuttaa?

Tutkintotodistus on kilpailukykytekijä, todiste siitä että tutkinnon suorittanut täyttää tutkinnolle asetetut osaamisvaatimukset niille asetetussa laajuudessa ja on siten ”samassa rivissä” saman tutkinnon suorittaneiden kanssa. Työkokemus ja ylimääräiset, usein vapaavalintaiset opintosuoritukset puolestaan muodostavat varsinkin työnhakutilanteessa hakijalle kilpailuetua ja saattavat hyvinkin muodostua myönteiseksi erottautumistekijäksi etenkin huipputyöpaikoista kamppailtaessa.

”Kyllä kaikki sellainen mikä osoittaa aitoa kiinnostusta alaan, valmiutta tehdä vapaaehtoisesti hieman enemmän kuin pakolliset opintosuoritukset, toimii lähes poikkeuksetta työnhakijan eduksi. Jos valinta on tehtävä kahden sinänsä paperilla samantasoisen hakijan välillä, oma valintani osuu lähes poikkeuksetta hyvään tyyppiin, jolta noita ylimääräisiä suorituksia löytyy,” totesi myös TUNIn ja CADMATICin viimeisimmässä sähköisen talotekniikan suunnittelukoulutuksessa LVI-mentorina toiminut Liisa Harjula Rejlers Oy:stä. 

”Kasvu alan ammattilaiseksi tapahtuu työpaikalla joskus hyvinkin nopealla aikataululla, jolloin aktiivisuus ja into oppia korostuu ja luo ympärilleen muutoinkin kaikin puolin hyvää henkeä.”

Samoin kuin huippupaikoista, myös huipputekijöistä kilpailu on kovaa ja se asettaa myös työnantajat vertailun alle valmistuvan opiskelijan näkökulmasta. Universum Communicationin tutkimuksen mukaan valmistuva opiskelija saattaa harkita mahdollisena työnantajana jopa 30 yritystä, jolloin yrityksen erottautumisen, työnantajakuvallisen kilpailuedun on oltava kirkas ja selkeästi esillä.

Arkeen liittyvät asiat kuten työilmapiiri, kunnioitus, turvallisuus sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat tärkeitä kuten myös kestävän kehityksen kaltaiset arvot. Puskaradiota ei myöskään kannata unohtaa, vertaisarviot ja suositukset ovat luotettavuudeltaan niitä parhaita.

Hyvällä tavalla tyytyväisenä hymyilyttää, kun voi todeta miten oppilaitosmaailma ja yritykset ovat lisänneet yhdessä tekemistä nimenomaan yhteisen hyödyn nimissä. Opiskelijasta on tullut asiakas, mahdollinen tuleva työkaveri ja tulevaisuuden tekijä, johon suhtaudutaan tuon potentiaalin kautta kiinnostuen ja yhteistyötä tarjoten.

CADMATIC-koulutusten mentoriyrityksiin työllistymisvaikutus on luonnollisesti ollut rajallinen valmistuvien kokonaismäärään nähden, mutta jokaisesta olemme iloisia, olemmehan osaltamme olleet saattamassa osaajia yhteen näissäkin toteutuksissa.

Viimeisimmän suunnittelukoulutuksen päättymisestä on ehtinyt kulua noin kuukausi ja seuraavia toteutuksia aikataulutetaan ja sisältöjä suunnitellaan jo aktiivisesti. Moduulirakenteinen malliprojektiajatuksemme on otettu hienosti vastaan ja vastaavaa rakennamme myös teollisuuden suunnittelukoulutuksen tarpeisiin.

Hyvää kesää ja onnea valmistuneille!

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme pitävät sinut ajan tasalla mm. ohjelmistojemme uusimmista kehitysaskeleista, uutisista, tapahtumista, asiakkaiden menestystarinoista, webinaareista ja ohjelmistojen kokeilumahdollisuuksista. Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme.

Tilaa uutiskirje

Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa. Jos haluat lisätietoja uutiskirjeen peruuttamisesta, tietosuojakäytännöistämme ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojaamaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, tutustu Tietosuojakäytäntöön