Ei sen tarvinnutkaan olla niin

« Kaikki Blogit

Timo Riisiö

Julkaistu June 04, 2024

Elokuussa 2024 minulla tulee täyteen kaksi vuotta Cadmaticin rakentamisen liiketoimintayksikön johdossa. CAD-liiketoiminnassa olen ollut mukana toki hieman kauemmin, sillä elokuussa tulee täyteen keskeytyksettä 17 vuotta.

Lokakuussa 2022 aktiivipalvelusta lopetteleva edeltäjäni Jyrki Metsola haastoi meidät kaikki miettimään ohjelmistotoimittajan roolia. Minut hän haastoi miettimään sitä, mitkä oikeasti ovat ohjelmistotoimittajan erottumistekijät, vahvuudet joilla kykenemme tuottamaan asiakkaille arvoa asiakkaan liiketoiminnassa. Ja teidät, hyvät nykyiset ja potentiaaliset asiakkaamme, sitä onko mukautuminen ohjelmistotoimittajan saneluun se, mikä tukee kunkin liiketoimintaa parhaiten. Ja nyt en puhu siis siitä tuntuuko jokin mukavalta vai ei, vaan ainoastaan liiketoimintaan kohdistuvista vaikutuksista.

Monet teistä ovat asiaa pohtineet ja ehkä jopa täyttäneet Jyrkin alun perin laatiman taulukon, jota olen parilla uudella momentilla täydentänyt. Rohkenen sanoa näin, koska uusasiakashankintamme on kasvanut jopa vallitsevan rakentamisen laman keskellä. Kustannustehokkaat, monipuoliset ja ajantasaiset Cadmatic-ohjelmistot ovat siis täsmätyökaluina olleet yhä useamman valinta.


Cadmatic


Nykyinen
ohjelmistosi

Multiuser-lisenssit
x
?
Subscription-lisenssit
x
?
Edelleen myös pysyvät lisenssit
x
?
Jatkuva lisenssiehtojen kiristäminen
-
?
Jatkuva tuotekehitys (myös CAD-pohjainen)
x
?
Mahdollisuus vaikuttaa tuotekehitykseen
x
?
Kehittyvä IFC-tuki
x
?
Ohjelmistoratkaisut eri tarpeisiin
x
?
Moniydintuki
x
?
Ohjelmistobundlet, joissa ostat ylimääräistä
-
?


Rohkaisen meitä kaikkia miettimään yhä uudelleen suomalaisen, vuorovaikutteisen yhteistyön voimaa. 

  • Älä tee ylipitkiä sopimuksia nykyisen toimittajasi kanssa, ellet ole aivan varma siitä, mitä saat rahojesi vastineeksi. 
  • Älä arkaile katkaista subscription-sopimusta sopimuksen katkokohdassa nykyiseen toimittajaasi, se on hyvä hetki siirtyä Cadmatic-asiakkaaksi. 

Jos uudet Cadmatic-ohjelmistot eivät ole sinulle ennestään tuttuja, ota sellainen maksuttomaan koekäyttöön ja käytä hyödyksesi asiantuntijapalvelujamme, mikäli tarvitset apua koekäytön kanssa.

Minä puolestani lupaan kehittää edelleen palvelujamme suuntaan, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden yhä paremmin kasvattaa osaamistasi osana Cadmatic-yhteisöä.

Kaikki lamat päättyvät ensin markkinoilta kumpuaviin varovaisiin positiivisiin signaaleihin ja sen jälkeen käynnistyvään voimakkaaseen nousuun. Silloin osaamisen ja välineiden on hyvä olla valmiiksi kunnossa. Nyt on hyvä aika valmistautua.