
Ei sen niin tarvitse olla
Jyrki Metsola
Julkaistu October 11, 2022
Voisi kuvitella, että jo 80-luvun lopulla alkaneen CAD-liiketoimintaurani aikana ns. ”kaikki on nähty ja mikään ei yllätä”, mutta pohjoismaalaisten arkkitehtialan järjestöjen yhteinen, ja korostan, julkinen ”Open letter” Autodeskille rohkaisi minua nostamaan blogissani esiin muutamia kirjeessäkin esille nostettuja asioita. Haastankin kaikki ei vielä Cadmaticin asiakkaana olevat pohtimaan, mikä on juuri teidän tilanne tällä hetkellä listassa olevien asioiden osalta.
Cadmatic |
Nykyinen |
|
Myös Multiuser-lisenssit |
|
|
Myös pysyvät lisenssit |
|
|
Mahdollisuus offline-lisensseihin |
|
|
Jatkuva lisenssiehtojen kiristäminen |
|
|
Jatkuva tuotekehitys |
|
|
Mahdollisuus vaikuttaa tuotekehitykseen |
|
|
Erinomainen IFC-tuki |
|
|
Kuhunkin suunnittelutarpeeseen optimaalinen ohjelmistoratkaisu |
|
|
Moniydintuki |
|
|
Ohjelmistobundlet, joissa ostat ylimääräistä |
|
Multiuser -lisenssit myös
Cadmatic-ohjelmistoja voit hankkia työasemalisensseinä tai verkossa ”kelluvina” ns. multiuser-lisensseinä. Valinta on sinun.
Myös pysyvät lisenssit
Cadmatic-ohjelmistoja voit hankkia niin kertahankintaisena eli pysyvänä lisenssinä kuin myös aikaperusteisena Subscription-lisenssinä. Valinta on jälleen kerran sinun.
Mahdollisuus offline-lisensseihin
Jos joudut tekemään suunnittelua irti verkosta, eli ns. turvaluokiteltuja projekteja, sekin onnistuu. Cadmatic-lisenssit on saatavissa myös niin, että ne eivät vaadi yhteyttä verkkoon.
Jatkuva lisenssiehtojen kiristäminen
Me Cadmaticissa uskomme edelleenkin aitoon asiakaslähtöisyyteen, johon ei kuulu jatkuva lisenssiehtojen kiristäminen. Meidän Excel-laskelmat eivät osoita, että ei-asiakaslähtöisyys tuottaisi liiketaloudellisia etuja. Ei sen enempää meille kuin asiakkaillekaan.
Jatkuva tuotekehitys
Meillä Cadmaticissa perusperiaate on se, että me kehitämme ohjelmistoja ja asiakas pystyy keskittymään omaan ydinosaamiseensa, siis suunnitteluun. Panostuksemme tuotekehitykseen on huomattavaa myös taloudellisesti, Tekniikka & Talous -lehden 9/2021 tekemän tutkimuksen mukaan Cadmatic panostaa suhteessa liikevaihtoon seitsemänneksi eniten suomalaisista yrityksistä R&D-toimintaan.
Samalla ymmärrämme kuitenkin, että osa asiakkaista haluaa parantaa omaa kilpailukykyään rakentamalla omia ohjelmistomoduleita, esimerkiksi algoritmiavusteisen suunnittelun ratkaisuja. Tästä johdosta olemmekin kehittäneet Cadmatic-ohjelmistoihin rajapintoja, jotta tiedonsiirto asiakkaan omien ohjelmistomoduleiden ja meidän ohjelmistojen välillä on mahdollista.
Mahdollisuus vaikuttaa tuotekehitykseen
Cadmaticin rakennustoimialan liiketoiminnassa keskiössä on suomalainen rakentaminen. Tästä luonnollisena jatkumona on se, että suomalainen asiakkaamme voi aidosti vaikuttaa tuotekehitykseemme antamalla palautetta. Ja luonnollisesti rakennusalan ohjelmistomme noudattavat tarkasti suomalaisen rakentamisen käytäntöjä ja olemme myös vahvasti mukana esimerkiksi tietomallintamisen kansallisissa kehitysprojekteissa OpenBIM-mallin mukaisesti.
Erinomainen IFC-tuki
Cadmaticin rakennusalan ohjelmistot (CADMATIC Electrical, CADMATIC HVAC, CADMATIC Building) ovat kaikki kansainvälisesti IFC-sertifioituja ohjelmistoja. IFC-yhteensopivuuskehitystä olemme tehneet jo 16 vuotta. Tuemme vahvasti myös BCF-formaattia, jota hyödynnetään suunnitteluosapuolten välisessä kommunikaatiossa.
Kuhunkin suunnittelutarpeeseen optimaalinen ohjelmistoratkaisu
Me Cadmaticissa uskomme siihen, että jokainen suunnittelija ansaitsee itselleen suunnitteluohjelmiston, joka on juuri hänen suunnittelualaansa optimaalisesti kehitetty. Hyvänä esimerkkinä toimii sähkösuunnittelu, joka eroaa sisällöltään, toiminnallisuustarpeiltaan ja myös suunnittelusta syntyvien dokumenttien osalta esimerkiksi arkkitehtisuunnittelusta.
Moniydintuki
Yhä kasvavat tietomäärät BIM-malleissa edellyttävät, että käytettävät ohjelmistot pystyvät hyödyntämään uusimpien tietokoneiden ominaisuuksia. Yksi niistä on moniydintuki, joka Cadmaticin ohjelmistoissa on ollut jo vuosia.
Ohjelmistobundlet, joissa ostat ylimääräistä
Cadmaticin rakennustoimialan ohjelmistojen tuoteperheet on rakennettu niin, että asiakkaanamme et osta ylimääräistä. Päinvastoin, tuotteidemme tuoteperhe on kaksi- tai kolmitasoinen, jolloin voit optimoida lisenssihankintasi kulloisenkin tarpeen mukaan. Jos tarpeesi sitten kasvavat, voit päivittää ohjelmiston tasoa ylöspäin maksamalla vain hinnanerotuksen. Voit myös hankkia tarpeen mukaan lisäsovelluksia aikaisemmin ostamaasi ohjelmistoon. Jälleen kerran, valinta on sinun.
Suomen suurimpana CAD-ohjelmistotalona tarjoamme yllä mainittujen etujen lisäksi myös vahvaa tulevaisuuden näkymää.
Joten jos et vielä ole asiakkaamme, ole rohkeasti yhteydessä.
Jos et ole tyytyväinen nykyiseen ohjelmistotoimittajaasi, niin…
Ei sen niin tarvitse olla.